keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Tee itse taimihylly

En tiedä huomasiko moni, mutta uuden Yhteishyvän etusivulla vinkattiin kotipuutarhurille nikkaroitavan taimihyllyn ohjeista. Enempää ei paljastettu, mutta avasin heti koneen ja klikkailin itseni Yhteishyvän tee itse-sivuille. Ja tämä hyllyhän on aivan loistava idea! Jopa minua häiritsevät vähän kaikki etelän puoleiselle ikkunalle raahatut pöytätasot ja nille levitetyt purnukat multineen, ja muulla perheellä taitaa myös olla hermo kireällä asian johdosta. Kuitenkin purkit ovat tuossa vielä muutaman kuukauden ajan, joten olisihan se niin sanotusti ihan kiva, jos näkymä olisi hieman siistimpi.

i_taimihylly1.jpg
Tee-se-itse taimihylly
Paljon maanittelua ei siis tarvittu, jotta ainakin noin teoriassa tuollainen meillä valmistuu ensi viikonloppuna. Toivottavasti saan kuvamateriaalia koottua! Toisaalta en tiedä mahtaako käydä niin että lisää tilaa = uusia ideoita + entistä enemmän purkkeja? Tässä on vielä linkki hyllyn ohjeisiin.

Blogeissa on ollut viime aikoina paljon hauskoja ideoita itsetehtyihin idätys- ja taimiruukkuihin. Pikkuruukkuja onkin helppo tehdä tarvikkeista mitä kaikilta löytyy kotoa, esimerkiksi vanhoista sanomalehdistä ja vessapaperirullien hylsyistä. Lisäksi maitopurkin pohjat ja jugurtti yms. kipot voi kierrättää. Geraniumin blogissa vinkattiin, että kuumennetulla metallisella grillitikulla saa helposti taimiruukun pohjaan reiät tehtyä. Olisi hauska tietää mitä mieltä te olette,  voittaako sekalainen kierrätetty sekamelska vai tarkoitusta varten erikseen hankitut kaupan muoviset istutusruukut? Itse olen vähän kahden vaiheilla, viilis-purkeissa on oma fiiliksensä, mutta musta muoviruukkurivi toisi kivaa professionaalista lookkia. Hmm. Lisäksi niissä olisi pohajareiät valmiina.

5 kommenttia:

  1. Jäämmä odottamaan taimihyllyn valmistumista ja kuvia siitä!! :)))

    Mie oon säästäny (anoppi myös) kaupasta ostettujen kesäkukkien ja perennojen taimien ruukut jo vuosien ajan, ja niitä onkin aika kokoelma. Niihin veinaan taimet koulia. :)

    VastaaPoista
  2. Tuopas onkin hieno hylly, eihän tuota tarvitsisi välttämättä ottaa ollenkaan koskaan pois...!

    Kysymykseesi "sekalainen kierrätetty sekamelska vai kaupan istutusruukut" vastaan ehdottomasti "kaupan ruukut". Ne vaan on niin paljon kätevämpiä asetella kompakteihin muotoihin, jolloin pienelle tilalle mahtuu maksimimäärä purkkeja. Ja yhtenäinen ulkomuoto on ilo silmälle :)

    Kokeilin tänä vuonna erilaisia vihannestiskin lörttömuovisia rasioita, enkä suosittele. Ne eivät pysy muodossaan, kun niitä nostaa, joten taimet voivat pullahdella ulos mullasta :/ Mutta napakat noutomuonarasiat kyllä toimivat ihan ok. Kiva, että niitä voi uusiokäyttää, kun niitä kerran on hassusti kaappiin kertynyt...

    VastaaPoista
  3. Vautsi, hieno hyllykkö, tuollaistahan voisi käyttää esim. yrteille koko talvenajan ! Täytyy käydä katsomas Yh.n sivuilla, kiitti vinkistä :)

    Minä käytin muovisten pizzalaatikoiden pohjia idätysastioina, ja myös edellisvuosien kesäkukkien ruukkuja koulimisvaiheessa. On myös muutamia kivoja jugurttipurkkeja, missä on tekstejä, mutta en ole kerenny syödä niitä vielä kovin montaa. Olisi pitänyt vähän aikaisemmin siirtyä "jugurttidietille" niin olisi saanut ikkunan täyteen tekstipurkkeja ;D

    VastaaPoista
  4. Olen vähän isännältä tilaillut tuollaista jo pidemmän aikaa, mutta pikkuisen pelkään, että meidän kisuliinit saattaisivat luulla saaneensa kiipeilytelineen...
    Hieno kuitenkin ja toiveissa edelleen!

    VastaaPoista
  5. Rakkaani ilmoitti ettei tule enää kotiin, jos keksin vielä lisää rakennettavaa toivomuslistalle. :)

    Kiitos monista kivoista kommenteista! Luulen, että itsekin alan taipua 'oikeiden' ruukkujen kannalle, nuo pyöreät vievät tosiaan turhaan tilaa. Pitää vain alkaa keräilemään, ja muistelisin että jossain taimistossa näin viime vuonna loppukesällä 'saa ottaa'-laatikonkin.

    Eija, millaisia muovisia pizzalaatikoita tarkoitat? Tuosta ideasta olen vähän ymmälläni...

    VastaaPoista