torstai 16. helmikuuta 2012

Vuosi 2011: Puutarhavuosi meillä


Maaliskuusssa meillä näytti tältä. Tavarat muuttolaatikossa ja pienet taimet maitopurkeissa. Uudessa kodissa käytiin jo retkellä leikkaamassa omenapuut.

Huhtikuussa olivat pelargonian taimet hyvässä kasvussa, ja viherkasvitkin kukoistivat. Muuton jälkeen ovat meillä kaikki rahapuut kuolleet, lieneekö merkki jostain... Orvokit haettiin torilta kuistia koristamaan.

Toukokuussa kukkivat narsissit ja tulppaanit. Kävimme myös perennatorilla hankkimassa takakontillisen uutta, rentoakankaalia, perunoita, valkosipulia, ja torilta yrttimaan ainekset. Toukokuun lopulla ostettiin ruohonleikkuri ja voikukista laitettiin voikukkaviiniä tekeytymään.

Kesäkuussa nautiskeltiin ruohosipulista ja juhannusruusujen kukinnasta, kuvattiin mökkitietä juhannuksena. Mangoldista saatiin jo satoa.

Heinä- ja elokuussa kerättiin satoa enemmänkin; kriikunoita, omenoita ja mansikoita. 

Syyskuussa vietiin loput omenat tuoremehuasemalle ja retkeiltiin Karkalinniemen kansallispuistossa, Mehut riittivät empiirisen tutkimuksen perusteella joulukuun toiselle viikolle, ensi vuonna pitää haalia enemmän raaka-ainetta kasaan.

Lokakuussa laajennettin kasvimaa ja 'kesäkukat', eli kosmoskukat, kukkivat vihdoin ylhäisessä kolmen metrin korkeudessaan. Onneksi oli lämmin syksy, niin kukkivat edes tuolloin, muutoin näistä ei olisi saanut muuta irti kuin vierailijoiden kommentit 'kas, tilliä kukkapenkissä'....

Marraskuussa oli jo kunnon yöpakkasia, joiden jälkeen piha näytti lumettomana niin kauniilta. Tuliaisena saatiin amaryllis keittiöön. Tarkoitus oli koittaa säilyttää amaryllis ensi vuoteen, mutta johonkin oli kukka hävinnyt  loppiaisena viimeisen kukintonsa jälkeen...

Joulukuussa näytti tältä: Ensilumi ja Tapani-myrskyn jäljet naapurustossa.

1 kommentti:

  1. Ompas teillä ollut satoisa vuosi. Niin mukavaa lukea ja katsella kuvia puutarhavuodestasi!

    VastaaPoista